Päivitetty tiedote Karpalokotien asukkaiden omaisille ja muille läheisille koronavirus COVID19 tartuntatautipandemian aikana
Asukkaidemme turvallisuus on meille erityisen tärkeää, sillä monet asukkaistamme kuuluvat riskiryhmään. Haluamme myös turvata työntekijöidemme terveyden ja ehkäistä tartuntojen leviämistä. Noudatamme palveluissamme viranomaisten antamia ohjeita.
Yksiköiden vierailukieltoa on jatkettu hallituksen linjaamien rajoitustoimenpiteiden mukaisesti 13.5.2020 asti tai kunnes toisin ilmoitetaan. Yksiköiden vierailukiellon lisäksi asukkaidemme vierailut ja lomat omaisten tai tuttavien luona siirretään, kunnes vieraileminen on jälleen turvallista.
Asukkaidemme ja henkilöstömme yksityisyyden suojaamiseksi emme voi antaa tietoja mahdollisista sairaustapauksista muille kuin omaisille. Asukaskohtaisia sairaustietoja luovutetaan vain hoitosuunnitelmaan nimetyille omaisille.
Mikäli yksikössä epäillään mahdollista COVID-19 tartuntaa, noudatamme viranomaisten ohjeita ja hoidamme tartunnasta epäiltyä asukasta muista erillään asianmukaisia suojavarusteita käyttäen, jotta mahdollinen tartunta ei pääsisi leviämään yksiköissä. Huolehdimme hygieniasta ja desinfioinnista sairaanhoitopiirin sekä THL:n ohjeistuksen mukaisesti sekä noudatamme jo nyt tiimipohjaista työskentelyä yksiköissämme.
Karstulan Hyvinvointipalvelusäätiön hallinto työskentelee toistaiseksi etänä ja toimisto on suljettu. Toimiston väki on tavoitettavissa normaalisti sähköpostitse ja puhelimitse.
Voit olla yhteydessä läheiseesi esimerkiksi puhelimitse, kirjeitse tai videopuhelulla. Henkilökuntamme avustaa asukkaitamme yhteydenpidossa. Lisätietoja voi kysyä tai esimerkiksi yhteydenpidosta voi sopia suoraan Karpalokotien henkilökunnan kanssa.
Hyvää pääsiäistä toivottaen
Karstulan Hyvinvointipalvelusäätiö / Karpalokotien henkilökunta
Vs. toiminnanjohtaja
Sonja Hokkanen
p. 040 322 7116
Koivurannan palvelutalo
Palveluvastaava / sairaanhoitaja Mira Taavitsainen
p. 044 459 6643 tai muu henkilökunta 044 459 6578
Kotipirtti ja ryhmäkoti Maijala
Palveluesimies Reetta Rutanen
p. 044 532 0555 tai Kotipirtti 040 836 9029 ja Maijala 040 836 9697