“Ar­ki­huo­le­si kaik­ki heitä”
kai­kuu Ko­ti­pir­tin radiosta.
Rii­si­puu­roa täy­tyy keittää.
Ku­ka­han man­te­lin mah­taa nostaa?

“Ja niin jou­lu jou­tui jo taas Pohjolaan”
hy­räil­lään Mai­ja­las­sa hartaasti.
Ei lau­lu­jen sa­nat jou­du unholaan,
kun nii­tä kuun­nel­laan monesti.

“Näin sy­dä­mee­ni jou­lun teen”
Loi­ri tul­kit­see tv:ssä.
Lah­jat lai­te­taan jo kääreseen,
ei ole kii­re vie­lä missään.

“Kun maass’ on han­ki ja jär­vet jäässä”
— me­lo­dia on kai­kil­le tuttu.
Koi­vu­ran­nas­sa on useal­la tont­tu­lak­ki päässä,
se on tä­män­kin vuo­den juttu.

“On han­get kor­keat nietokset”
haa­vei­lee mo­ni jäl­leen siitä.
Aa­tos­sa jo mo­nel­la aatokset,
kun ei ar­ki enää tah­do riittää.

“Jou­lu­yö, juhlayö”
vih­doin sen ai­ka koittaa.
Hil­jen­ty­nyt on ar­jen työ,
kun ra­dio lau­lua soittaa.

“Nii­tyl­lä lun­ta, hil­jai­set kadut”
koh­ta taas ar­keen palataan.
Unoh­tuu taas jou­lui­set sadut,
kun kuusi jäl­leen puretaan.